torstai 4. joulukuuta 2014

x2

IMG_2871
IMG_2870-001

Pientä sneak peekkiä tän päivän asukuvailuista ! Oon jo pitkään halunnu kokeilla tuollaista lettikampausta (muodostu ehkä enemmän harakanpesäks) sekä mustaa huulipunaa (silmänrajauskynää), ja yhden asun piristykseksi väkersin ne tänään odotellessa mun ihania kuvaajia, jotka vieläkin jaksaa jäätyä mun kanssa ulkona mahdollisimman monia eri kuvakulmia pohtien. Love you guysss.
Tämän päivän ensimmäinen tunti oli maailman masentavin: herätyskellon soitto 6.30 ja herääminen siihen faktaan, että Valtsikkaan sisäänpääsy olikin vain unta (en ees hakenut sinne, mistä moinen pettymys?). Loppupäivä oli sitävastoin mitä mahtavin ! Pääsin leikkimään liukasrata-ajolla ajotunnilla, samalla huomaten auringon paistavan ekaa kertaa vuosiin. Tämän johdosta seuraavaksi oltiinkin jo ottamassa asukuvia, minkä jälkeen pidettiin Linhin kanssa pienet tanssisessiot tulevaa joulunäytöstä silmällä pitäen. Samalla meidän tontut ahersi keittiössä piparkakkutal.. kuusen parissa, joka nyt komeilee meidän keittiön pöydällä ! Eikä päivä ole tietenkään täydellinen ilman rentouttavaa hetkeä Netflixin parissa (modern family, uus ihastus.)
Yhteenvetona, tällaset päivät saa hyvälle tuulelle ja  arvostamaan ihaniaihania ystäviä eniten maailmassa. Nyt silmät ristissä puolunessa toivotan kaikille hyviä öitä, huomenna suuntaankin muutaman frendin valmistujaisiin, jei!

2 kommenttia :

  1. miten oot ton kampauksen tehny? ihana! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Tein siis kaksi peruslettiä molemmille puolille päätä, tupeerasin niitä vähän, ja heitin molemmat yläkautta toiselle puolelle päätä. Kiinnitin ne pinneillä, ja jätin eteen suortuvia jotka kiharsin :) toivottavasti sait selvää !

      Poista

Kamera: Canon 600D
Objektiivit: 17-50 mm, 50mm

kommentoikaa jotai kivaa :)